Siltaukset

Yleisiä kysymyksiä siltauksesta Elementin ja muiden viestimien välillä.

Pitääkö salattu huone luoda uudestaan siltaamista varten?

Tällä hetkellä valitettavasti jos haluaa sillata, huone pitää luoda salaamattomana uudestaan. Tällöin vanhan huoneen voi tuhota joko potkimalla kaikki pois siitä ja lähtemällä siitä (jos viestihistoriaa ei tarvita).

Siltauksen osalta salaus on tulossa mahdolliseksi tulevaisuudessa. Aikataulua on vaikea sanoa, erinäiset koodarit parhaillaan testailevat eri tapoja pitää Elementin puolen salaus siltaan asti. Voi mennä esim 2022 vuoden keväälle tai kesälle.

Mitä pitää huomioida jos siltaa salaamattoman huoneen?

Salaamattoman huoneen kanssa oikeastaan huomioitavaa on lähinnä se, että viestien sisältö näkyy myös kaikille huoneeseen osallistuville palvelimille. Jos huoneessa on pelkästään elokapina.fi käyttäjiä, se ei ole niin iso riski, koska Elokapinan palvelimen levy on salattu, mutta aina on mahdollisuus, että virkavalta saa salauksen auki joko oikeustietse tai muuta kautta. Tällöin he voivat lukea vapaasti koko huoneen keskustelut. Jos salaamattomassa huoneessa on muiden palvelimien käyttäjiä, esim matrix.org, tämä koskee tietysti myös tätä tilannetta, eli virkavalta voi päästä toisen palvelimen omistajan kautta huoneen viesteihin käsiksi.

Siksi salausta suositellaan kaikkiin huoneisiin, koska se on ainoa tapa taata, että vain huoneen osallistujat pääsevät viesteihin käsiksi siltä ajalta kuin heille on se myönnetty.

Jos esim virkavalta huolestuttaa, kannattaa huomioida, että esim Telegram ei ole salattu, joten virkavallan on helpoin vain pyytää oikeustietse Telegrammia luovuttamaan huoneen viestit. Tämä tulee olemaan virkavallan mahdollisuus, oli Elementin pää salattu tai ei, koska salaus voidaan rakentaa vain siltaan asti.

Siltausta kannattaa harkita siis vain yleisiin huoneisiin, aktiosuunnittelua niissä ei koskaan pitäisi tehdä.

Last updated